maanantai, 25. helmikuu 2008

Jaha, maanantaina

FLunssassa siis on oltu ja yritetty lukea tenttiin. Siinä sivussa meni lapsosen vanhojen tanssit. Mutta nyt päivärytmiin. Aamulenkki on käyty. Suihkuun ja lukemaan. Tentti iltapäivällä. Kappas vain, kahvikuppikin on kadonnut etusivulta. Täytyy iltasella keskittyä näihin rästitöihin kun palaan tentistä. Silloin haluttaa aina tehdä oikeita töitä. Viikonlopun olimme mökillä. Perjantaina oli lämmintä 9 astetta. Sunnuntaina sitten tuli lumipyräkkä. Kukat meinaa nousta. ALoittelin jo haravoinnin. TÄytyy mennä ensiviikonloppuna uudelleen jatkamaan kevättöitä.

keskiviikko, 20. helmikuu 2008

Pitkästä aikaa

Viikko flunssassa ja siinä sivussa yritetty lukea tenttiin. Tytön vanhojen päivät meni siinä sivussa. Kaksi mummoa oli roudattu monen sadan kilometrin päästä paikalle. Olivat yötä ja vein aamulla lentokoneelle. Minä en jotenkin jaksa heitä vuorokautta enempää. TUntuuko muistakin siltä - toivottavasti en ole epänormaali. He kun tulevat niin nuuskivat kaikki kaapit, päivittelevät ja tuovat laukkukaupalla ruokaa, ihan kuin täällä Helsingissä ei olisi ruokakauppoja. No tyttö sai olla pari päivää prinsessa, hän oli iloinen. Vaa-alla en ole käynytkään. Viimeksi oli 67kg. Syöty on mitä sattuu ja liikkua ei jaksa ruokakauppaa kauemmas. Toivottavasti tämä jo hellittäisi.

keskiviikko, 13. helmikuu 2008

Keskiviikko huomenta

No niin, taukoa opiskelussa (siis kotona lukemista). Aattelin kohta aloitaa. Päivällä on sitten kampaaja. Aamulenkki suoritettu. Vettä tihuutti, mutta mukavalta tuntui. Paino vaan on  jumittunut tuohon 67,4 :n kohdalle. Tänään täytyy tsempata syömisessä taas. Viikko on mennyt vähän siellä sun täällä. Ukko kotiutuu loppuviikosta ja silloin täytyy olla tavoite kohdallaa. Josko taas ehtisi tännekin kirjoitella.  

lauantai, 9. helmikuu 2008

Koulutusta

No nyt meni taas lauantai koulussa. Lukuviikot alkavat, joten itsenäistä opiskelua. Sunnuntain aattelin käydä venemessuilla. Maanantai aamun aloitan sauviksella. Johonkin väliin sovitan kampaajan. Viimeisestä ku on kolme kuukautta. Loppuviikosta on lapsen vanhojen tanssin kuskaus edessä, ja sitten ihanaa lauantaina mies tulee pitkältä matkalta kotiin. Sitä täytyy valmistella.

torstai, 7. helmikuu 2008

Kiirettä pittää

Paino on onneksi laskenut. Aamuisin olen uskollisesti käynyt sauvakävelyllä. Koulu ja remontti on vienyt aikaa. Kaikki muu on nyt jäänyt. Viikon kuluttua on talviloma, jos silloin taas pääsisi päiväjärjestykseen.